”Tarpeeksi kaukana arjesta, silti suhteellisen lähellä”
Saavutettavuus, ympärivuotisuus ja palvelujen paketointi. Siinä avainsanat, joiden ympärille GoSaimaan johtaja Katja Vehviläinen Etelä-Karjalan matkailua kehittää. ”Raideliikenteen nopeutuminen on meille elintärkeää. Mitä lähemmäksi pääkaupunkiseutua ajallisesti pääsemme, sitä enemmän meillä on matkailijoita.” Kysyimme menestyksen tekijöistä myös matkailuyrittäjältä ja liikenneasiantuntijalta.
GoSaimaan johtajalla Katja Vehviläisellä on työssään kaksi vahvaa periaatetta: on uskallettava katsoa sekä lähelle että kauas. Lähelle katsominen tarkoittaa oman maakunnan vetovoimatekijöiden tunnistamista. Mutta myös kauas ja tulevaisuuteenkin on tärkeä tähyillä, koska vain rohkea visionäärisyys luo uutta.
”Matkailumarkkinoinnissa mielentilalla on suuri merkitys. Synkistelemällä ei synny uusia ideoita. Puhunkin aina sen puolesta, miten tärkeää on, että jokainen eteläkarjalainen ymmärtäisi olevansa maakuntamme brändilähettiläs. Onnistumisen pohja syntyy siitä, miten me puhumme omasta maakunnastamme ja elämästämme täällä.”
Etelä-Karjalan kuntien ja matkailuyritysten perustama GoSaimaa edistää seudun matkailua, ja siinä on mukana 70 yritystä. Päämäärä on selkeä: Etelä-Karjalan tunnettuuden pitää kasvaa niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin.
”Painopisteemme on tietysti tällä alueella, mutta koska matkailija harvoin tunnistaa maakuntarajoja, olemme saaneet aikaan upeita onnistumisia rajat ylittävällä yhteistyöllä. Ylipäätään malli, jossa jokainen ajaa omaa agendaansa, ei tässä työssä toimi. Sen sijaan meidän kannattaa tehdä töitä yhteisten päämäärien saavuttamiseksi – tätä ajattelua korostan jatkuvasti GoSaimaassa mukanaoleville yrityksille, kunnille ja kaupungeille.”
Sujuvat liikenneyhteydet ovat osa kokonaiselämystä
Katja Vehviläinen on tunnistanut muutoksia niin kotimaisten kuin ulkomaistenkin matkailijoiden kulutustottumuksissa. Hän nostaa onnistumisen avainsanoiksi saavutettavuuden, ympärivuotisuuden ja palvelujen paketoinnin.
”Matkapäätökset tehdään nykyään aika viime tingassa ja toki myös ihmisten kärsimättömyys on kasvanut. Kaiken pitää tapahtua heti, ja jos asiat eivät toimi, ihmiset eivät malta odottaa. Meidän kokemuksemme mukaan systeemi, jossa jokainen yrittäjä myy oman palikkansa, ei enää toimi. Jos elämysten paketointi jää kesken, asiakkaalle ei synny kokonaisvaltaista matkakokemusta. Sirpaleisuuden sijasta meidän pitää tarjota matkakokonaisuus yhdellä napinpainalluksella.”
Vaivattomuus tarkoittaa myös hyviä liikenneyhteyksiä niin maakuntaan kuin sen sisälläkin. Katja Vehviläinen on pannut merkille keskieurooppalaisten matkanjärjestäjien ja myös monien itsenäisten matkailijoiden sekä somevaikuttajien vahvan kiinnostuksen ja panostuksen kestävään matkailuun.
”Kestävä ja vastuullinen matkailu on GoSaimaan ja koko maakunnan toimintaperiaate. Seuraan kiinnostuneena esimerkiksi Suomen tulevaisuuteen suuresti vaikuttavaa Itärata-hanketta. Matkan pääkaupunkiseudulta ja Helsinki-Vantaan lentokentältä tänne pitää sujua joutuisasti. Junalla pääsee tänne nytkin Helsingistä kahdessa tunnissa, mutta totta kai meille on hyvin tärkeää, että matka-aika ja vuorovälit tästä vielä paranevat. Silloin pääsisimme tarjoamaan kansainvälisille matkailijoille esimerkiksi lyhyempiä matkakokonaisuuksia.”
Maakunnan sisäisten matkaketjujen toimivuus on Katja Vehviläisen mukaan suuri haaste.
”Meillähän on paljon upeita nähtävyyksiä ja matkailukohteita pienemmissä kunnissa, mutta niihin ei pääse ilman omaa autoa. Tavoitteemme on, että tulevaisuudessa ilman autoakin saapuva matkailija pääsee helposti tutustumaan koko alueen tarjontaan ihan viimeisiä kilometrejä myöten.”
Luonnon lisäksi vetonauloina tapahtumat
Kansainvälisille matkailijoille Etelä-Karjalan vetovoima piilee Saimaan luonnossa ja rauhassa.
”Päämäärämme voi kiteyttää lauseeseen: olemme tarpeeksi kaukana arjesta, mutta suhteellisen lähellä.”
Luonnon lisäksi Etelä-Karjalan vetovoimaa kasvattavat tapahtumat. Viime aikojen suurin hitti on vuosi vuodelta kasvava Saimaa Cycle Tour, joka kerää tuhansia ihmisiä pyöräilemään Saimaan päivässä ja yössä. Kesän 2027 tapahtumaan on ilmoittautunut jo lähes vuosi etukäteen 4 000 osallistujaa.
”Veikkaan, että ensi vuonna mukaan tulee 7 000 pyöräilijää. Saimaa Cycle Tour on noussut Suomen suurimmaksi pyöräilytapahtumaksi, jossa on tarjolla reittivaihtoehtoja kaikentasoisille pyöräilijöille. Sana pyöräilystä Saimaan kauniissa järvimaisemissa on kiirinyt somessa ympäri maailmaa. Se on ihan parasta markkinointia koko maakunnalle!”
Entinenkin juna-asema hyötyy hyvistä raideyhteyksistä

Yrittäjä Petra Karjalainen, Pulsan Asema
”Ryhdyimme kunnostamaan Pulsan asemaa mieheni Lassen kanssa 11 vuotta sitten. Nyt entisen rautatieaseman kaikki 20 rakennusta ovat valmiina. Yrityksellämme on viisi kivijalkaa: kahvila, myymälä, leipomo, majoitus sekä kahvinpaahtimo.
Minulla oli alusta asti selkeä visio siitä, mihin suuntaan yritystämme kehitämme. Jotta homma pysyy kannattavana, tämä bisnes vaatii sitkeyttä ja kovaa työntekoa. Jos haluaa turistivirtoja kahvilaan, pitää olla tarjolla myös myymälä sekä kaunis ympäristö.
Etelä-Karjalassa on mukava toimia matkailuyrittäjänä. Totta kai toivoisin, että yhteydet tänne olisivat nykyistä paremmat, mutta ilahduttava määrä ihmisiä löytää meidät joka vuosi. Pulsan asema sijaitsee 25 kilometriä Lappeenrannasta, joten ovemme eteen juna ei ihmisiä tuo, mutta välillisesti raideyhteydet totta kai koskevat meitä. Se, että raideliikenteen käyttäjätkin löytäisivät meidät, vaatisi toimivia matkaketjuja kuten rautatieasemalla helposti saatavilla olevia vuokra-autoja.
Entisenä Joensuun matkailun kehittäjänä olen iloinen Itärata-hankkeesta. Toivon sille ja meille Etelä-Karjalan matkailuyrittäjille sen myötä kaikkea hyvää! Junamatkailu on vastuullisten matkailijoiden suosiossa. Jos matkailun kokonaiskokemusta mietitään tämmöisen junaa käyttävän turistin kannalta, arvelisin hänen tykkäävän myös kävelystä ja pyöräilystä. Häntä pitää siis auttaa liikkumaan helposti rakentamalla hyviä reittejä sekä kyltittämällä ne kunnolla. Loppujen lopuksihan onnistuneessa matkailukokemusten luomisessa on kyse ihan konkreettisista käytännön teoista.”
Visiona Etelä-Karjala, jossa matkakohteisiin pääsee ilman autoa

Liikenneasiantuntija Sonja Tynkkynen, Etelä-Karjalan liitto
”Matkailun kannalta Etelä-Karjala ei ole mikään raideliikenteen paratiisi, pikemminkin päinvastoin. Jos käytän vertailukohtana esimerkiksi Tampereen seutua, meillä on asiat keskimääräistä huonommalla tolalla. 73 000 asukkaan yliopistokaupunki Lappeenrantaan saapuu Helsingistä päivittäin kahdeksan vuoroa, mikä on vain kolmannes monien Länsi-Suomessa sijaitsevien huomattavasti pienempien kaupunkien vuoromäärästä. Harvat vuoromäärät nostavat lippujen hinnat korkeiksi. Tämä luonnollisesti vaikuttaa ihmisten haluun valita kulkuvälineeksi ympäristöystävällinen juna. Matkailijoiden asenteet junamatkailua kohtaan ovat kylläkin todella positiivisia, mikä lämmittää liikenneasiantuntijan sydäntä.
Nykytilanteen karuudesta kertoo myös se, että Karjalan rata on isoista radoista korjausvelkaisin, ja myös matkailuliikenteen kannalta tärkeä osuus Luumäeltä Lappeenrantaan kärsii parhaaseen kesäturistiaikaan jatkuvien ratatöiden vuoksi junaliikenteen katkoista. Ilman muuta ratatyöt ovat elintärkeitä, mutta niitä on tehty kohta kymmenen vuotta, eikä loppua näy.
Itärata-hankkeella on meille todella suuri merkitys, koska nostavathan Lentorata ja siihen kytkeytyvä Itärata yhteytemme aivan uudelle tasolle. Matka Helsingistä ja lentokentältä meille sujuisi tehokkaasti ilman vaihtoja. Mutta realismin nimissä Itärata siintää meille kaukana tulevaisuudessa, eli tällä hetkellä me maakuntana keskitymme saamaan nykyraiteemme kuntoon.
Kehitämme ja visioimme tällä hetkellä Etelä-Karjalaa, jossa ihmisellä olisi mahdollisuus matkustaa matkakohteisiin ilman autoa. Tässäkin työssä raideliikenne on vahvasti esillä. Kehitämme myös erilaisia valmiita reittivalintoja palveluineen. Aiempaa hanketta tehdessä kävi selväksi, että matkailija tarvitsee kymmenen kertaa enemmän tietoa kuin paikallinen ihminen löytääkseen kohteen ja ymmärtääkseen reitit. Tämä herätti meidät opastamaan matkailijoita entistä selkeämmin.”
Pääkuvan kuvat: Itärata, imatra.kuvat.fi, GoSaimaa