Ytimekäs hallituskirjaus toi suunnittelurauhan

Itärata Oy:n toimitusjohtaja Petteri Portaankorva, siistiin siniseen pukuun pukeutunut silmälasipäinen harmaahiuksinen mies beigessä studiohuoneessa nojaa puisen tuolin selkänojaan ja hymyilee hienovaraisesti kameralle

Suomen hallitus näytti vihreää valoa Itäradan suunnittelun jatkamiselle. Hankkeessa tehdään parhaillaan pääsuuntaselvitystä ja kiinteistötaloudellista analyysiä. EU-rahoituksen hakeminen suunnitteluun riippuu EU:n päätöksenteosta.

Itäradan suunnittelua jatketaan nykyisellä raiteella koko hallituskauden ajan, ja Suomen hallituksen investointiohjelman kirjaus on ytimekäs ja selkeä: ”Itäradan hankeyhtiön toiminta jatkuu”. Tiiviisti Itärataan liittyvän lentoradan suunnittelu sai sekin vahvan tuen, sillä hallitus varaa määrärahat lentoratahankkeen suunnitteluun ja valmistelee lentoradan toteuttamispäätöstä.

”Hallituskirjaus Itäradasta on kannaltamme selkein mahdollinen ja se antaa meille mahdollisuuden toteuttaa voimassa olevaa osakassopimustamme ja siinä määriteltyjä tavoitteita. Myös kirjaus lentoradasta on kannaltamme positiivinen”, Itärata Oy:n toimitusjohtaja Petteri Portaankorva toteaa.

Pääsuuntaselvitys asettaa raiteet kartalle

Hankkeessa on jo tehty liikenneselvitys ja sen jatkeena on aloitettu pääsuuntaselvitys. Pääsuuntaselvityksen myötä Itäradan linjaus konkretisoituu sen asettuessa kartalle. Lisäksi selvityksessä tutkitaan Porvoon asemaratkaisuja sekä ratalinjausta Kouvolan suuntaan noudattaen maakuntakaavojen mukaisia lähtökohtia.

”Samalla selvitetään ratageometriaa nopean henkilöliikenteen ja mahdollisen tavaraliikenteen tarpeisiin”, Portaankorva kertoo.

Käynnissä olevassa kiinteistötaloudellisessa analyysissa hankeyhtiö selvittää valtion ja kuntien kiinteistöomaisuuden hyödyntämistä tulevan investointihankkeen rahoittamisessa. Käytännössä tämä tarkoittaa uuden tiedon tuottamista päätöksenteon tueksi.

”Lisäksi teemme ratayhtiön taloudellista mallinnusta, joka myös liittyy investointihankkeen rahoitusmahdollisuuksiin. Tieto täydentää valtiovarainministeriön sekä liikenne- ja viestintäministeriön jo julkaisemaa selvitystä”, Portaankorva sanoo.

EU-rahoituksen hakeminen on kiinni Euroopan laajuisen liikenteen ydinverkon laajentamisesta

Itäradalla on Portaankorvan mukaan hyvät mahdollisuudet saada EU-rahoitusta Verkkojen Eurooppa -välineen kautta (CEF=Connecting Europe Facility). Rahoituksen saamisen edellytyksenä on kuitenkin se, että hanke otetaan osaksi Euroopan laajuista liikenteen ydinverkkoa (TEN-T). Itärataa ja sen kaltaisia nopeita raideyhteyksiä on esitetty sisällytettäväksi laajennettuun liikenteen ydinverkkoon, mutta asetukseen liittyvät neuvottelut asiasta ovat EU-tasolla kesken.

”Positiivista kannaltamme on, että meillä on suunnitteluhankkeelle rahoitus eli kansallinen vastinraha. Se on selkeä viesti EU:n suuntaan kansallisesta sitoutumisestamme hankkeen suunnitteluun”, Portaankorva täsmentää.

Laajennettuun liikenteen ydinverkkoon kuuluvien hankkeiden tulee olla toteutettuna määritettyyn laatutasoon vuoteen 2040 mennessä.

Lue lisää:
> Itärata kilpailuttaa useita suunnittelun osa-alueita
> Suomen hallituksen ohjelma, investointiohjelma