Kyselyn tulos: huolta kyläyhteisöistä, toiveita paremmista yhteyksistä

Kuva: Visit Porvoo

Itäradan suunnittelualueella toteutettu kysely keräsi laajasti näkemyksiä ja tunteikasta palautetta tulevasta ratayhteydestä. Yli 700 vastaajaa toi esiin sekä hankkeeseen liittyviä toiveita että huolenaiheita, jotka liittyvät erityisesti asumiseen, ympäristöön ja elinkeinoihin.

Kysely toteutettiin osana Itäradan ympäristövaikutusten arviointia. Vastauksissa korostuivat ratayhteyden mahdollistamat nopeat kulkuyhteydet ja työssäkäyntialueen laajeneminen, mutta toisaalta nousivat esiin myös pelot luonnon, kiinteistöjen ja kyläyhteisöjen puolesta. 

Kolmannes vastaajista näki Itäradassa enemmän hyötyjä – kriittisimmät Sipoossa ja Lapinjärvellä 

Kyselyyn vastanneet näkivät Itärata-hankkeessa kokonaisuutena hieman enemmän haittoja (55 %) kuin hyötyjä (41 %). Positiivisimmin hankkeeseen suhtautuivat Helsingissä ja Vantaalla asuvat vastaajat. Kriittisimmät näkemykset löytyivät Sipoon ja Lapinjärven suunnilta, joissa korostuivat huoli elinympäristön muutoksista ja melu- sekä tärinähaitoista. Porvoon, Loviisan ja Kouvolan asukkaiden näkemykset jakautuivat melko tasaisesti myönteiseen ja kielteiseen. 

Kuntakohtaisesti tarkasteltuna Porvoossa nähtiin hyötyinä nopea yhteys pääkaupunkiseudulle, työssäkäyntialueen laajeneminen ja ilmastoystävällinen liikkuminen. Kouvolassa näiden hyötyjen lisäksi raideyhteyden nähtiin myös parantavan Itä-Suomen huoltovarmuutta.  Sipoossa, Loviisassa ja Lapinjärvellä huolestuttavat erityisesti vaikutukset asumisviihtyvyyteen ja luontoon, uhka maaseutumaisen elämän katoamisesta ja elinkeinojen harjoittamisen vaikeutumisesta. 

Hieman yli puolet kaikista vastaajista (59 %) arvioi asuntonsa, loma-asuntonsa, maanomistuksensa tai yrityksensä sijaitsevan niin lähellä suunniteltua Itäradan linjausta, että hankkeella olisi vaikutuksia heidän elinympäristöönsä. 

Porvoossa suositaan Kuninkaanportin asemavaihtoehtoa 

Porvoon Kuninkaanportin maanpäällistä asemaa kannatti koko vastaajajoukosta 42 prosenttia, mutta porvoolaisten keskuudessa kannatus nousi 55 prosenttiin. Maanalaista asemaa kannatti porvoolaisista vastaajista 41 prosenttia ja pistoraidetta keskustaan 30 prosenttia. Loviisan Koskenkylän asemaa tuki kolmannes vastaajista, erityisesti lähialueiden asukkaat Loviisassa, Myrskylässä ja Lapinjärvellä. Nikkilän asema Sipoossa sai noin neljäsosan tuen ja Keravan asemaa kannatti viidesosa vastaajista.  

Karttamerkinnöissä nousi esiin huoli kylistä, luonnosta ja maataloudesta  

Karttakommentteja saatiin 453 kappaletta. Eniten merkintöjä liittyi asuinympäristöihin, kyläyhteisöihin, luontokohteisiin ja maatalouteen. Vastauksissa toistui pelko kylien jakautumisesta, lähiluonnon ja virkistysalueiden tuhoutumisesta sekä huoli siitä, että sukupolvien ajan samoilla tiloilla asuneet perheet joutuisivat luopumaan kodeistaan tai elinkeinostaan. Asuinympäristöjä ja kyläyhteisöjä koskevat karttamerkinnät keskittyivät erityisesti Sipoon Hagalundin Porvoon Anttilan ja Ali-Vekkosken alueille sekä Lapinjärvellä kirkonkylän, Lindkosken sekä Porlammintien alueille.  

Luontoon liittyvissä karttakommenteissa nostettiin esiin lajihavaintoja, arvokkaita luonnonympäristöjä ja luonnonmaisemia erityisesti Porvoon Ali-Vekkosken alueella ja Venjärvellä, Loviisan länsiosassa Träskebäckenin alueella sekä Myrskylän linjauksen varrella. Loviisan Myllyjärven ympäristö mainittiin useissa kommenteissa tärkeänä retkeily- ja virkistyskohteena. 

Lasten ja nuorten näkökulmat huomioitava  

Kyselyssä tiedusteltiin myös hankkeen vaikutuksia lapsiin ja nuoriin. Positiivisina nähtiin paremmat mahdollisuudet itsenäiseen liikkumiseen, opiskeluun, harrastuksiin ja kotiseudulle jäämiseen, mikäli elinvoimaisuus vahvistuisi radan varren kunnissa. Kriittisemmissä kommenteissa korostuivat huolet perinteisen elämänmuodon katoamisesta, taloudellisesta epävarmuudesta ja turvallisuudesta asemien ja radan läheisyydessä.  

Osa vastaajista pitää asemien määrää ja sijaintia ratkaisevana sen kannalta, kuinka paljon Itärata hyödyttäisi lapsia ja nuoria. Lisäksi osa oli huolissaan linja-autoliikenteen mahdollisesta vähenemisestä. 

Kyselyaineisto tukee vaikutusten arviointia 

Itäradan kyselyn tuloksia ja kartalle jätettyjä kommentteja hyödynnetään ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa, joka julkaistaan tammikuussa 2026. Karttamerkinnät näkyvät teemoittain ryhmiteltynä Itärata kartalla -verkkosivulla.

Kyselyn tulokset esillä Porvoon infossa 4.6.  

Kysely oli avoinna 13.3.–15.4.2025 ja se toteutettiin sähköisesti Itäradan verkkosivuilla. Kyselyllä kerättiin näkemyksiä hankkeen vaikutuksista sekä ehdotuksia huomionarvoisista kohteista suunnittelualueella. 

Kyselyn tuloksia esitellään myös Porvoon Taidetehtaalla 4.6. klo 17.30-19.30 järjestettävässä yleisöinfossa.

 
Lue tiivistelmä kyselyn tuloksista