Nainen ja koira rautatieaseman laiturilla.

Tiekartta ohjaa Itärataa vastuullisuuteen kaikessa tekemisessä

Itäradan vuoden 2025 kestävyysraportti on julkaistu, biodiversiteettisuunnitelma valmistunut, eettiset ohjeet päivitetty ja luontoajokortti otettu käyttöön. Kaikkien näiden tekojen taustalla on kestävyyden tiekartta. Se on johtamisen työkalu hankkeessa, jonka suunnittelussa on mukana satoja ihmisiä.

Ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen vastuullisuus ovat olleet Itäradan strategian lähtökohtia hankkeen alusta saakka. 

”Itärata on Suomen suurin suunnitteilla oleva julkinen infrahanke, mikä tuo erityisen vastuun toimia avoimesti ja vastuullisesti. Edistämme kestävää liikennettä huolehtimalla jo suunnitteluvaiheessa kestävistä ratkaisuista ja toimintatavoista. Siksi valitsimme kestävyysraportoinnin pohjaksi ESRS-stardardit (European Sustainability Reporting Standards). Ne kattavat vastuullisuuden eri alueet, tukevat hankkeen läpinäkyvyyttä ja mahdollistavat vertailukelpoisen raportoinnin koko elinkaaren ajan”, Itärata Oy:n vastuullisuus- ja viestintäjohtaja Katri Parikka kertoo.

Itäradan vastuullisuustyö pohjautuu kaksoisolennaisuusanalyysiin, jossa tunnistettiin hankkeen olennaisimmat kestävyysaiheet yleissuunnitelmavaiheen aikana. Työhön osallistui Itäradan sidosryhmiä niin kyselyiden, haastatteluiden kuin työpajojenkin kautta. 

Kuuden tärkeimmän aiheen joukkoon nousivat ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja sen hillintä, luontokadon hillitseminen, materiaalivirtojen hallinta ja resurssiviisaus, arvoketjun työvoima, vaikutukset alueen yhteisöihin ja hyvä hallintotapa. 

Kaksoisolennaisuusanalyysin pohjalta laadittiin kestävyyden tiekartta, jossa on kolme aikajännettä. Pitkän aikavälin tavoitteet ohjaavat koko hankkeen suuntaa, keskipitkän aikavälin tavoitteet liittyvät radan suunnitteluvaiheisiin ja lyhyen aikavälin tavoitteet konkretisoituvat vuosittaisiksi toimenpiteiksi.

Luontoajokortti on osa riskienhallintaa

Itäradan biodiversiteettisuunnitelma edistää tiekartassa määriteltyjä ympäristövastuun tavoitteita. Siinä esitetään konkreettisia toimia luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi ja vahvistamiseksi alueella, johon radan rakentaminen vaikuttaa. Monimuotoisuutta voidaan suojata esimerkiksi reittivalintoja tarkentamalla, huomioimalla paikalliset olosuhteet maastotöissä sekä panostamalla riskienhallintaan herkillä vesistö- ja pohjavesialueilla.

”Yleissuunnitelmavaiheessa maastotöiden määrä kasvaa, mikä korostaa luonnon monimuotoisuustyön merkitystä. Kun pohdimme, miten saamme YVA-vaiheessa kertyneen luontotiedon välittymään kaikille hankkeen seuraavissa vaiheissa työskenteleville, syntyi idea luontoajokortista. Kaikkien maastossa työskentelevien täytyy suorittaa ajokortti ennen maastoon lähtemistä. Näin varmistamme yhteiset pelisäännöt ja vähennämme maastotöihin sisältyviä riskejä esimerkiksi herkissä luontokohteissa”, Katri Parikka sanoo.

Infograafi Itäradan biodiversiteettitavoitteista: luonnon monimuotoisuuden turvaaminen, luonnonvarojen kestävä käyttö sekä ilmastonmuutoksen torjunta ja sopeutuminen.

Kestävyystyö täydessä vauhdissa

Nyt ilmestynyt Itäradan kestävyysraportti 2025 on yhtiön ensimmäinen. Vaikka hankkeen vastuullisuustyö isossa mittakaavassa käynnistyy vasta nyt, raporttiin on viime vuodelta koottu lukuisia konkreettisia kestävää suunnittelua edistäneitä toimenpiteitä. Niistä isoimmat kokonaisuudet olivat ympäristövaikutusten arviointiselostuksen valmistuminen ja laaja vuorovaikutus sidosryhmien kanssa.

”Jatkossa kehitämme vastuullisuutta entistä suunnitelmallisemmin. Kaksoisolennaisuusanalyysiin perustuva kestävyyden tiekartta ja luonnon monomuotoisuuden suunnitelma antavat hyvän pohjan jatkuvaan oman toiminnan kehittämiseen yhdessä sidosryhmiemme kanssa.”