Itärata puhutti ja kiinnosti Porvoossa

Itäradan suunnitelmat puhuttavat ja kiinnostavat. Tämä kävi ilmi Porvoossa järjestetyssä asukastyöpajassa, joka yllätti iloisesti. Kävijät hakivat tietoa, halusivat keskustella ja saivat vastauksia niin mielenkiinnon kuin huolenkin aiheisiin. Suunnittelutyö jatkuu nyt saatu palaute huomioiden.
Porvoon kaupunki järjesti syyskuun lopulla kolmipäiväisen asukastyöpajan Kilpilahden, Kulloon ja Mickelsbölen osayleiskaavatyön etenemisestä. Kaupunki halusi osallistaa työpajalla alueen asukkaita ja maanomistajia kutsumalla kaikki kaavatyöstä kiinnostuneet mukaan.
Työpaja järjestettiin Kulloossa, Byagårdenin tiloissa, jossa oli kaupunkisuunnittelun väen lisäksi mukana Itärata Oy suunnittelujohtaja Minna Weurlanderin johdolla. Pajassa asukkaat ja maanomistajat pääsivät tutustumaan suunnitelmiin, selvityksiin ja alustaviin maankäytön tavoitteisiin, keskustelemaan sekä kertomaan omista ajatuksistaan, näkemyksistään ja huolenaiheistaan.
Tilaisuuden tarkoituksena oli tavoittaa mahdollisimman moni asiasta kiinnostunut. Näin myös kävi, sillä Byagårdenin riitti kävijöitä liki katkeamattomasti jatkuneena virtana.
Eilen olin huolissani, mutta tänään en”
Kulloolainen Kirsi Nybergh kävi suunnittelutyöpajassa kahtena päivänä peräkkäin. Itärata kiinnostaa, sillä tämän hetkisten suunnitelmien mukaan se tulee suhteellisen lähelle hänen tonttiaan.
”Eilen olin huolissani, joudunko lähtemään kotoani, mutta tänään en. Ymmärrän nyt myönteiset asiat ja yritän kestää mahdolliset haitat, joita tulee osalle asukkaista tavalla tai toisella. Jos katson Itärataa isommassa kuvassa, se on hyvä asia”, joukkoliikennettä kannattava Nybergh tuumii.
”Ei tietenkään ole hyvä, jos ihmisten koti tai elinkeino menee radan takia, mutta pitkällä tähtäimellä näemme hyödyt paremmin. Itärata kehittää koko itäisen Suomen liikennettä, elinvoimaa ja vetovoimaa. Porvoolaisten näkökulmasta uskon raideliikenteen helpottavan kulkemista niin itään kuin länteen.”
”Toivon, että päätöksiä linjauksesta tehtäisiin mahdollisimman nopeasti, sillä epävarmuudessa eläminen on hankalaa”, Nyberg sanoo.

Olisipa Itärata valmis jo huomenna”
Helsingissä asuvat Aki Silvennoinen ja Viveka Bergdahl-Silvennoinen tunnustautuvat junaihmisiksi. Omalla autolla ei tule ajettua kotikaupungissa juuri lainkaan, mutta junalla kuljetaan Pasilasta Mikkelin mökille kolmisen kertaa kuukaudessa. Pariskuntaa kiinnostavat sujuvat ratayhteydet itäiseen Suomeen.
”Jos Itärata olisi valmis huomenna, se olisi todella hyvä”, Silvennoinen naurahtaa. ”Porvoon, liikenneruuhkien, joukkoliikenteen ja ilmaston kannalta junayhteys on erittäin hyvä asia.”
”Itärata on Porvoossa nyt kuuma peruna – toisille enemmän, toisille vähemmän. Meitäkin linjaus kiinnostaa ja huolettaa siltä kantilta, meneekö sukutila alta pois. Tällä hetkellä linjaus liippa aika läheltä”, Bergdahl-Silvennoinen kertoo.
Aki Silvennoinen sanoo odottaneensa itärataa 1970-luvulta asti. ”Nyt on mennyt 50 vuotta ilman junaa, mutta toivottavasta lapset ja lapsenlapset saavat jonain päivänä nauttia Itäradan ilosta.”

Kuuntelen, tutustun, selvitän ja kerään faktat”
Stefan Andersin tuli Byagårdeniin tutustumaan Itäradan suunnitelmien etenemiseen, sillä linjaus kulkee näillä näkymin joko hänen tai veljen tontin kautta. Perheessä junaradan tulemista on seurattu huolella pitkään. Niinpä Stefanin arkistoista löytyy isoisän lehtileikkeitä asian tiimoilta jo 1970-luvulta.
”Olen nyt samalla asialla. Kuuntelen kaikkien mielipiteet, tutustun taustatietoihin ja suunnitelmiin, selvitän faktat ja muodostan sitten oman käsitykseni. Olen nyt sitä mieltä, että uuden ratayhteyden toteuttamisessa voitaisiin hyödyntää ainakin osittain vanhaa, olemassa olevaa ratapohjaa, joka kulkisi 2-3 kilometriä etäämpänä omalta tontilta katsottuna”, Andersin sanoo.
”On selvää, että tällaiset hankkeet vaikuttavat aina jonkun elämään tai elantoon. Osalle Porvoosta pääkaupunkiseudulla työssä käyville junayhteys on toimiva ratkaisu. Mietin kuitenkin myös sitä, mikä merkitys raideyhteydellä olisi matkailulle tai Porvoon kaupungille: tuleeko Porvoosta läpikulkukaupunki vai tulisiko kaupungin keskittyä luomaan enemmän omaa identiteettiään?”

Kiinnostus ylitti kaikki odotuksemme”
Itärata Oy:n pisteellä Byagårdenissa piti kiirettä kolmen päivän ajan.
”Asukastyöpaja osoittautui todella tarpeelliseksi. Olin iloisesti yllättynyt, miten paljon asia kiinnosti ja miten rauhallisesti kävijät tilanteeseen suhtautuivat. Asiasta kiinnostuneet hakivat tietoa, kuuntelivat ja keskustelivat. Kiinnostus ylitti kaikki odotuksemme”, Weurlander kertoo.
Asukkaita ja maanomistajia kiinnosti maakuntakaavassa oleva ohjeellinen linjaus Itäradalle, joka kulkee Ali-Vekkosken, Mickelsbölen ja Kulloon kautta kohti Kuninkaanporttia. Yksi yleisimmistä kysymyksistä koskikin linjausta ja sen koukkausta, ”Backaksen lenkkiä”.
Muita keskustelua herättäneitä aiheita olivat alueella olevat vanhat rakennukset ja maatilat, arvokkaat maisema-alueet, eläinten vaellusreitit, pohjavesialueet, maatilayritysten tulevaisuus, asutus ja kaavoitus.
”Korostin keskusteluissa sitä, että linjausta ei ole vielä päätetty, vaan nyt selvitetään. Oli hyvä päästä juttelemaan avoimesti, sillä asia on monelle henkilökohtainen”, Weurlander korostaa.
Hyöty asukastyöpajasta oli Weurlanderin mukaan suuri. ”Tilaisuus toi Itäradalle kasvot. Tilaisuus myös vahvisti, että linjaukselle täytyy olla vaihtoehtoja. Asukkaiden ja maanomistajien oli hyvä kuulla, että kyllä sillä on merkitystä, mitä he meille kertovat.”
